Teoriasta käytäntöön

Kurssi jakautuu neljään osaan, jotka myös kuulustellaan neljässä eri kokeessa lukuvuoden varrella; kaksi syksyllä, kaksi keväällä.

1. Syventävä kertaus

Aluksi kerrataan musiikin perusteissa opittuja asioita liittyen nuotinnimiin, asteikkoihin, sointuihin ja intervalleihin. Sen jälkeen asioita tarkastellaan laajemmin; mm. käsitellään kaikki oktaavialat, kirkkosävellajit, kolmi- ja nelisoinnut käännöksineen sekä paneudutaan harmonian ja äänenkuljetuksen alkeisiin soittamalla kadensseja pianolla.

2. Muotorakenteet ja terminologia

Toisessa osiossa analysoidaan pienimuotoisten laulu- ja soittokappaleiden muotorakennetta sekä nuottikuvan että kuulokuvan perusteella, käsitellään musiikkiterminologiaa ja italian musiikkisanastoa laajemmin sekä tutustutaan musiikkiin ja ääneen fysikaalisena ilmiönä.

3. Sointuanalyysi

Kolmas ja laajin osio sisältää lähinnä sointuanalyysiä. Aluksi harjoitellaan sävellajien, sointujen ja sointukäännösten tunnistamista ja kirjoittamista sekä aste- että reaalisointumerkein, myöhemmin tutustutaan hajasäveliin sekä erilaisiin muunnesointuihin. Materiaalina käytetään opettajan valmistamia harjoituksia sekä mm. Bachin ja Beethovenin musiikkia.

4. Sointutyypit ja teorian soveltaminen

Neljännessä osiossa tutustutaan erikoisempiin ja laajempiin sointutyyppeihin sekä niiden esiintymiseen käytännössä. 

Oppilaalle pyritään myös saamaan selkeä kokonaiskuva teoriaopiskelun koko sisällöstä ja taito soveltaa saamaansa tietoa käytännössä sekä kyky hahmottaa ympäröivästä musiikista niitä tapahtumia, joita käytännön eri tilanteissa ilmenee. 

Tavoitteena on antaa valmiudet sujuvaan musiikin analysointiin sekä kanssakäymiseen musiikin harrastajien kanssa asiantuntevasti.