Rytmiä ja melodioita säveltapailu-kurssilla
Kurssilla paneudutaan perustasolla opittuihin asioihin syvällisemmin. Rytmin, melodian ja harmonian lukemista ja kirjoittamista harjoitellaan tonaalisen musiikin lähtökohdista. Perustana on duuri- ja molliasteikot, lisäksi tutustutaan kirkkosävellajeihin, yleisimpiin modulaatioihin ja joihinkin muunnesointuihin.
Tunneilla lauletaan yksi- ja moniäänisiä melodioita ja rytmejä sekä nuoteista että imitoiden. Niitä myös kirjoitetaan nuoteiksi korvakuulolta ja ulkomuistista. Näin pyritään saamaan yhteys nuottikuvan ja soivan kuvan välille siten, että oppilas kykenee laulamaan nuoteista ja nuotintamaan kuulemansa. Vaativammissa tehtävissä, esim. soinnutustehtävissä oppilas voi käyttää pianoa apunaan.
Harjoitusmateriaalina voidaan käyttää oppilaitten soitto-ohjelmistoa tai lähes mitä tahansa musiikkia, joka koetaan vaatimustasoltaan sopivaksi tai muuten mielenkiintoiseksi. Lisäksi käytetään jotakin ko. kurssitasoon sopivaa kirjaa.
Koe suoritetaan kahdessa osassa lukuvuoden päätteeksi.
Kirjallinen osa sisältää 1) rytmidiktaatin 2) melodiadiktaatin, joissa nuotinnetaan opettajan esittämä rytmi ja melodia sekä tunnistamistehtäviä, joissa kuunnellaan
- intervalleja
- sointuja
- kadensseja
- suullinen osa sisältää prima vista -tehtävät
- rytmin luvussa
- laulussa
PMO:sta kuuluu
- ke 16.05. klo 08:00Kevään 2012 oppilasvalinnat on julkaistu!
- ke 02.05. klo 18:29Laulumielellä, kevät kielellä Tyllin salissa pe 4.5. klo 19
- ke 02.05. klo 17:31Muskariin ilmoittautuminen alkaa pe 4.5.
- ke 18.04. klo 08:23Lasten MUSANIKKARIT yhdistää käsityön ja musiikin!
- ti 10.04. klo 08:30Mauno Järvelän Näppärikurssille ilmoittautuminen päättyy 20.4.



