Syventävää musiikkitietoutta
Soitinesittelyssä kerrataan peruskurssissa käsitellyt lauluäänet ja soittimet aiemmin opittua syventäen. Lisäksi käydään läpi soittamiseen liittyvää sanastoa sekä erilaisia laulu- ja soitinyhtyeitä.
Kurssilla tarkastellaan musiikin elementtejä sekä muotorakenteita pääpiirteissään. Rytmin, muodon, melodian, harmonian, sointivärin ja dynamiikan suhteita vertaillaan eri tyylikausien musiikissa. Pienoismuodot, sonaattimuoto, rondomuoto ja variaatiomuoto käydään myös pääpiirteissään läpi kurssin aikana.
Musiikkikulttuurien tuntemusta
Kurssin aluksi tutustutaan eri musiikkikulttuureihin, etenkin eurooppalaiseen kansanmusiikkiin. Länsimaisen taidemusiikin käsittely aloitetaan antiikin Kreikan taiteesta. Syvennetään peruskurssissa opittua, ja tutustutaan lähemmin keskiajan ja renessanssin sekä 1900-luvun musiikkiin.
Tunnilla kuunnellaan näytteitä antiikin Kreikan musiikista. Länsimaisen taidemusiikin kehitykseen tutustuminen aloitetaan keskiajan kirkkolaulusta. Tutustutaan nuottikirjoituksen varhaisvaiheisiin sekä moniäänisyyden kehittymiseen. Tarkastellaan kirkkomusiikin sekä maallisen ja soitinmusiikin suhdetta eri aikakausina. Kurssin aikana seurataan orkesterin ja oopperan kehitystä.
Pohdiskellaan säveltämisprosessia, musiikkia ammattina, musiikin jakelua sekä musiikin merkitystä mm. mainonnassa ja lääketieteessä.
Oppilaat kirjoittavat esseen valitsemastaan säveltäjästä ja esittelevät ryhmässä työtään. Kurssin arviointi perustuu kokeeseen, jossa osa-alueina ovat tyylikausien, soitinten ja soitinryhmien tunnistaminen sekä keskeinen sanasto. Kokeen musiikkinäytteet voivat olla muitakin kuin tunneilla kuunneltuja, mutta edustavat selkeästi tyylikauttaan.
PMO:sta kuuluu
- ke 16.05. klo 08:00Kevään 2012 oppilasvalinnat on julkaistu!
- ke 02.05. klo 18:29Laulumielellä, kevät kielellä Tyllin salissa pe 4.5. klo 19
- ke 02.05. klo 17:31Muskariin ilmoittautuminen alkaa pe 4.5.
- ke 18.04. klo 08:23Lasten MUSANIKKARIT yhdistää käsityön ja musiikin!
- ti 10.04. klo 08:30Mauno Järvelän Näppärikurssille ilmoittautuminen päättyy 20.4.



